Eli tänään oltiin Teuvalla mätsärissä Moonan ja Nitan kanssa. Moonan kanssa osallistuttiin junior handleriin ja sijoituttiinkin neljänneksi :) Osallistujia oli yhteensä yhdeksän. Vaihtokoiraksi sain Shetlanninlammaskoira Ginin, ja Moonakin esiintyi ihan kivasti.
Nita oli isoissa koirissa, ja sai punaisen nauhan mutta ei sijoittunut. Ensimmäinen kerta Nitalle mätsärissä, ja ihan hyvin se meni! Hampaat näytti, juoksu meni enimmäkseen kahdella jalalla . Nita seisoi lopuksi ihan nätistikkin, vaikkei kauaa jaksanutkaan paikalla olla.
Tiistaina oltiin Nitan kanssa ekaa kertaa TOKOssa. Seuraamista harjoitellaan nyt ahkerasti kun saatiin hyviä vinkkejä. Agilitytreenit loppuivat, mutta jatkuvat taas kesäkuussa. Nita osaa jo muutaman esteen ratoja..
Lauantaina mennään Moonan kanssa virallisiin agilitykisoihin Lapualle.
Kommentit